Tammer-Kyykkä seuran säännöt

§1 Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Tammer-Kyykkä ry ja kotikunta Tampere. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

§2 Tarkoitus ja toiminnan laatu

Seuran tarkoituksena on kyykkäharrastuksen ja kyykän kilpailutoiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen paikkakunnalla.

Seura toteuttaa tarkoitustaan:

  1. harjoittamalla ohjaus- ja neuvontatoimintaa, sekä harrastukseen liittyvää julkaisutoimintaa.
  2. järjestämällä harjoituksia ja kilpailuja
  3. toimeenpanemalla esitelmä-, kokous- ja muita valistustilaisuuksia, sekä juhlia ja huvitilaisuuksia.

Toimintansa tukemiseksi seura voi toimeenpanna asianomaisella luvalla rahankeräyksiä ja arpajaisia, sekä järjestää juhlia varojen hankkimiseksi toimintaansa varten. Seura voi toimintaansa varten hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta, sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja.

§3 Jäsenet

Seuran jäseneksi voi liittyä jokainen Suomen kansalainen, jonka seuran hallitus hyväksyy. Seuran jäsenet ovat varsinaisia tai kannattavia jäseniä. Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.

Jäsenillä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, taikka ilmoittamalla erosta seuran kokouksen pöytäkirjaan.

Seura voi kutsua kunniapuheenjohtajakseen tai kunniajäsenekseen henkilön, joka huomattavalla tavalla on tukenut sen toimintaa tai toiminut merkittävällä tavalla seuran tarkoitusperien toteuttamiseksi. Kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua.

§4 Hallitus

Seuran asoita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja sekä vähintään neljä (4) ja enintään (7) varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on syysvuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kolme hallituksen jäsentä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

§5 Seuran nimen kirjoittaminen

Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin kanssa.

§6 Tilit

Seuran tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittaessa asiakijoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa enen kevätvuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätvuosikokousta.

§7 Seuran kokousten koollekutsuminen

Seuran kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu seuran kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.

§8 Seuran kokoukset

Seuran varsinaisia kokouksia pidetään kaksi, kevätkokous ja syyskokous.

Seuran kevätkokous pidetään vuosittain viimeistään maaliskuun loppuun mennessä, ja syyskokous vuosittain viimeistään marraskuun loppuun mennessä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) seuran jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua aisaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kahdenkymmenen (20) päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

Seuran kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi kokouksen puheenjohtajan mielipide.

§9 Varsinaiset kokoukset

Seuran kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
  6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja tilinvelvollisille
  7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Seuran syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. päätetään varsinaisten ja kannattavien jäsenten jäsenmaksujen suuruudesta seuraavalle toimintavuodelle
  5. vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma, sekä tulo- ja menoarvio
  6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet
  7. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varahenkilöä
  8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran kokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

§10 Sääntöjen muuttaminen ja seuran purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja seuran purkamisesta on tehtävä seuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai seuran purkamisesta.

Seuran purkautuessa käytetään seuran varat velkojen maksun jälkeen seuran tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Seuran tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.