Menestys jatkui Harjavallassa

Tammer-Kyykän voittokulku jatkui lauantaina Harjavalta Kyykässä. MM-kolmikko: Lauri Hokkinen, Heikki Mikkolainen ja Miika Sorvali, havittelivat henkilökohtaisessa kilpailussa kolomoisvoittoa, mutta Ruoveden Kari Mikkonen onnistui kiilaamaan Sorvalin ohi kolmannelle sijalle. Hokkinen heitti viime vuoden tapaan uudelle kentälle kenttäennätyksen, tulos tosin tällä kertaa vaatimattomampi +22. Mikkolainen tuli toiseksi voittaen Kari Mikkosen hiuksen hienosti paremmalla avauksella, tulos +21.

Paripelin finaalissa kohtasivat odotetusti Tammer-Kyykkä 1 (Hokkinen & Mikkolainen) ja Ruoveden karjalaiset 2 (Mikkonen & Tähtinen). Draamaa ei finaalista puuttunut. Ruovesi avasi ensimmäisen kierroksen kehnosti, ja Tampereella oli mahdollisuus ottaa röyhkeä etumatka. Heikon viimeistelyn takia ensimmäinen erä kääntyi kuitenkin Ruoveden voitoksi. Toisella kierroksella sade yltyi häiritseväksi, mikä saattoi kuitenkin olla Tampereen etu. Kahden ensimämisen heittovuon jälkeen tilanne vaikutti kiperältä. Kyykät pysyivät kuitenkin pysyivät sitkeästi Ruoveden pelineliössä, ja lopulta Tampereella oli varaa käyttää neljä viimeistä mailaa kahteen kentällä lojuvaan akkaan. Kaksikin mailaa toki riitti voittoon. Tästä on hyvä jatkaa kohti Nurmeksen tuplakisaviikonloppua.

Kuvituskuva, Ei liity tapahtuneeseen.

Tappioputki päätty Tapion kyykässä

Koko kauden kestänyt heikko menestys joukkuepelissä loppui sunnuntaina Ruovedellä. Tukalalassa helteessä pelatun Tapion kyykän finaalissa Tammer-Kyykkä sai vastaansa V-S Kyykän. Kovatasoisessa mittelössä turkulaiset saivat ensimmäisessä erässä neljän pisteen etumatkan. Jännitystä riitti kolmannen kierroksen viimeisiin heittoihin saakka, kun Tampereen luotto-ankkuri Topi Hämäläinen ratkaisi ottelun poistamalla viimeisen papin kentältä näytöstyyliin, ja vei Tampereen voittoon kahden pisteen marginaalilla. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan voitto nostaa Tammer-Kyykän cup-kilpailussa toiselle sijalle. Joukkueen kokoonpano oli: Heikki Mikkolainen, Miika Sorvali, Tommi Kujanpää ja Topi Hämäläinen.

Kuvituskuva. Ei liity tapaukseen.