Tupla cup-mestaruus Tampereelle

Tammer-Kyykkä voitti cupin sekä joukkuekilpailussa että parikilpailussa. Vastaavaan suoritukseen ei ole aiemmin pystynynyt yksikään kyykkäseura. Pari-cup ratkesi jo pari viikkoa sitten Kuopiossa järjestetyssä vitospari-erikoiskilpailussa. Eroa pahimpaan haastajaan, Ruoveden karjalaisseuraan, kertyi kauden mittaan huimat kahdeksan pistettä. Cup-pisteiden keräämiseen osallistuivat Heikki Mikkolainen, Miika Sorvali, Vesa Kujanpää ja Antti Kukko.

Joukkue-cup olikin sitten tiukempi. Ennen viimeistä osakilpailua Tammer-Kyykkä johti Nurmeksen Kyykkäseuraa kahdella pisteellä, mutta koska cup-pisteenlaskussa huomioidaan ainoastaan viisi parasta pistesaalista kauden kisoista, oli Nurmes kuitenkin käytännössä johdossa, mikäli vain saavat joukkueen kasaan. Huhujen mukaan pelaajapulasta kärsinyt Nurmes vielä perjantai-iltana etsi neljättä pelaajaa joukkueeseensa, mutta saivat kuitenkin viime hetken pelaajasiirron ansiosta täyden joukkueen lauantaina Oulussa pelattuun cup-finaaliin. Onnetar suosi Tammer-Kyykkää sijoittamalla Nurmeksen eri lohkoon, minkä ansiosta joukkueet kohtasivat jo välierässä. Tasaisessa ottelussa nähtiin erittäin tasokkaita lyöntivuoroja molemmilta joukkueilta, ja lopulta voiton vei Tampere. Se ei kuitenkaan vielä varmistanut cupin voittoa, sillä voittoon tarvittaisiin ainakin kahden sijoituksen ero Nurmekseen. Myös finaali oli siis voitettava. Toisestä välierästä Tammer-Kyykän loppuvastukseksi selviytyi jo alkulohkossa kertaalleen peitottu OAMK 1. Ottelu oli toisti samaa kaavaa kuin alkulohko-ottelu. Oulu pisti aluksi kampoihin, mutta hyytyi kuitenkin toisessa erässä Tampereen jatkaessa tasaisen varmaa peliä. Ottelu päättyi lopulta selkein lukemin Tammer-Kyykän hyväksi, ja cup-voitto irtosi kahden pisteen erolla Nurmeksen kyykkäseuraan. Edellisestä joukkue-cupin voitosta olikin jo aikaa kuusi vuotta. Kauden aikana edustujoukkueessa pelasivat Heikki Mikkolainen, Miika Sorvali, Lauri Hokkinen, Vesa Kujanpää, Antti Kukko ja Antti Peltotalo.

Myös Tammer-Kyykän naiset menestyivät cup-kilpailussa. Natalia Kovru ja Julia Bondarchik voittivat naisten pari-cupin hopeaa.

Antti Kukko siivoaa roskapommien jälkiä. Tampereella ei taputeta.

Löikö Marko SE:n?

Tampere täyttyi yleisöstä jo perjantai-iltana, kun Tammer-Kyykkä järjesti kyykän henkilökohtaisen pelin SM-kisat Lielahdessa. Edellisen kerran SM-kisat pidettiin Tampereella vuonna 2013. Kyykkäkentät saatiin ajoissa kuntoon, vaikka jonkin saksalaisen orkesterin roudarit olivat rekoillaan tukkineet tien kyykkäkopille, ja Tampereen kaupunki oli lupauksista huolimatta jättänyt kentän lanaamatta. Talkooväen käsityönä tasoittama kenttä kelpasi Marko Peiposelle, joka rikkoi karsintakierroksella Suomen ennätyksen tuloksella +31. Edellinen ennätys (+30) oli ollut voimassa vuodesta 1991. Kilpakierroksella ei kuitenkaan yhtä kovia tuloksia nähty. Voitosta uusimaan pääsivät tuloksella +25 Veli-Pekka Ehoniemi ja Ari Kautto. Kullan otti viime viikolla myös SM-viisiottelun voittanut Veli-Pekka Ehoniemi. Pronssista tuloksella +24 uusi kolme pelaajaa: Markus Toratti, Miika Sorvali ja Marko Peiponen. Himmeimmän mitalin sai SE-mies Marko Peiponen.

Uuden Suomen ennätyksen, +31, löi Marko Peiponen.

Tuloksia

MM

1. Veli-Pekka Ehoniemi Kylmäkosken Kyykkä 25 (25)
2. Ari Kautto Nurmeksen Ks 25 (24)
3. Marko Peiponen Nurmeksen Ks 24 (31)

MA

1. Henri Lahtinen OAMK 27
2. Lasse Köngäs KSS Helsinki 21
3. Mika Äikiä V-S Kyykkä 20

MB

1. Jukka Toivonen V-S Kyykkä 21
2. Tuomo Auvinen Myllykosken Karj. 20
3. Hannu Harju V-S Kyykkä 13

MV

1. Kalle Paajaste KSS Helsinki 26
2. Erkki Nissinen Kuopion Ks 25,5
3. Pekka Pamilo KSS Helsinki 23

NM

1. Riitta Juntunen Juuan Ks 21
2. Hanna Ruotsalainen Oriveden Karj. 20
3. Päivi Ruotsalainen Oriveden Karj. 19

NA

1. Anna Tattari Ruoveden Karj. 21
2. Natalia Kovru Tammer-Kyykkä 1
3. Julia Bondarchik Tammer-Kyykkä -4

NV

1. Tarja Mikkonen Ruoveden Karj. 19
2. Eira Kekola Myllykosken Karj. 13,5
3. Eila Metsola V-S Kyykkä 12

Loput tulokset Suomen Kyykkäliiton sivulla.

Impi-albumiin uusia naamoja

Tammer-Kyykkä voitti perinteikkään Imatran Impi -kilpailun Vuoksenniskan urheilukentällä. Kiertopalkinnon mukana kulkevaan albumiin pääsivät Antti Kukko, Miika Sorvali, Julia Bondarchik ja Reima Hyvönen. Tästä joukkueesta ainoastaan Miika on aiemmin poseerannut albumin sivuilla.

Myös henkilökohtaisissa sarjoissa menestyttiin. Julia voitti naisten mestaruussarjan, Miika miesten mestaruussarjan ja Reima oli kolmas miesten B-sarjassa.

Tammer-Kyykän edustus ja päivän saalis.
Immet ja mestarit Patopuistossa.

Henkilökohtaisen pelin SM-kisat ja Nääs-kyykkä Lielahdessa

Kyykän henkilökohtaisen pelin SM-kilpailut järjestetään lauantaina 10.8. Lielahden urheilukentällä kello 10 alkaen. SM-kilpailujen jälkeen pelataan perinteiden mukaisesti UKK-kilpailu. Nääs-kyykkä pidetään seuraavana päivänä myöskin kello 10 alkaen. Nääs-kyykässä sarjoina ovat henkilökohtainen peli, miesten joukkuepeli ja naisten paripeli. Kyykkäkilpailut siirtyivät Lielahteen, koska Sorsapuiston kenttä poistui käytöstä tekojääradan rakentemisen alettua.

Harjavallasta kolmoisvoitto

Kenestäkään ei ollut vastusta Tammer-Kyykälle 13.7. pelatun Harjavalta-kyykän mestaruussarjassa. Heikki, Miika ja Lauri ottivat kilpailusta ylivoimaisen kolmoisvoiton. Myös cup-kiertueeseen kuuluvassa parikisassa Tampere jyräsi. Sopupeliltä haiskahtavassa finaalissa Tammer-Kyykkä 1 (Heikki ja Miika) voitti Tammer-Kyykkä kakkosen (Lauri ja Antti Kukko). Voiton myötä Tammer-Kyykkä karkaa cup-pisteissä kauas muiden edelle.

Myös sunnuntaina Tapion kyykässä Ruovedellä Tammer-Kyykkä menestyi. Tammer-Kyykkä 1 ja 2 nappasivat kirkkaimmat mitalit. Voitto nosti Tammer-Kyykän joukkue-cupin kärkeen.

Joukkuekilpailun finaali Ruovedellä.

Kyykkäkausi joten kuten käyntiin

Tammer-Kyykkä ylsi mitalisijoille Suonenjoella. Kokoonpano: Julia Bondarchick, Antti Kukko, Reima Hyvönen Antti Peltotalo.

Kesän 2019 kilpailukausi avattiin tuplakisoilla Helsingissä 18.5.-19.5. Launtaina Boris Karppelan muistokilpailussa mitaleja tuli melkein kaikissa sarjoissa: Miika Sorvali ja Heikki Mikkolainen MM-sarjassa toinen ja kolmas, Tuomas himmanen B-sarjassa kolmas ja Julia Bondarchik naisten A-sarjassa toinen. Joukkukilpailussa Tammer-Kyykkä 1 voitti pronssia. Sunnuntain kuusiottelussa Heikki Mikkolainen oli jälleen kolmannella sijalla, Reima Hyvönen voitti B-sarjan, Antti Kukko oli B-sarjan kolmas ja Julia Bondarchik voitti naisten A-sarjan. Sunnuntaina pelattiin myös miesten pari-cup-osakilpailu, josta Tammer-Kyykkä 1 otti pronssia. Videotaltionteja viikonlopun peleistä löytyy Tammer-Kyykän YouTube kanavalta:

Kisat jatkuivat menestyksekkäästi 8.6. SM-esikisoissa Suonenjoella. Reima Hyvönen ja Antti Kukko ottivat kaksoisvoiton B-sarjassa, ja Julia Bondarchik voitti naisten A-sarjan. Myös joukkuekisassa päästiin palkintosijalle.

15.6. Janakkalassa järjetettyihin SM-joukkuekilpailuihin Tammer-Kyykkä osallistui kahdella joukkueella. Tammer-Kyykkä 1 (H. Mikkolainen, M. Sorvali, L. Hokkinen, V. Kujanpää) selvitti ailahtelevasta pelistä huolimatta tiensä mitalipeleihin. Välierässä tuli turpaan Nurmeksen kyykkäseuralta, ja pronssiottelussa vastaan tuli SM-esikisat voittanut Kuopion Ks. Heikko suorittaminen jatkui, mutta onneksi vastustajakin alkoi jo hyytymään, ja voitto vietiin kotiin selvin lukemin. Tammer-Kyykkä 2 (Reima Hyvönen, Antti Kukko, Antti Peltotalo, Karli Von Kund) jäi alkulohkoon, ja naisten parikisassa Natalia Kovru ja Julia Bondarchik sijoittuivat neljänneksi.

Syyskokous

Tammer-Kyykän hallituksen puheenjohtajana jatkaa Miika Sorvali. Hallituksen jäseniksi valittiin Lauri Hokkinen, Heikki Mikkolainen, Antti Kukko, Tuomas Himmanen sekä Reima Hyvönen.

Kokouksen pöytäkirja luettavissa tästä.

Tammer-Kyykän pikkujoulut ja syyskokous

Tammer-Kyykän pikkujoulut järjestetään tänä vuonna syyskokouksen kanssa lauantaina 24.11. kello 17:00 alkaen Wäinölä 2:n kerhohuoneella, Hervannan lämpimässä syleilyssä. Kokous aloitetaan jossain kohtaa tapahtuman virallisen käynnistymisen jälkeen, kun riittävästi väkeä on saatu paikalle. Taloon pääsee sisälle soittamalla ovisummerista painamalla nuolta ensin kerran ylöspäin. Kerhohuoneelta löytyy biljardipöytä sekä hyvin istuma- ja pöytätilaa, joten ajanvietettä löytynee koko illalle. Myös saunomismahdollisuus pitäisi illalla löytyä.