Tampere täyttyi yleisöstä jo perjantai-iltana, kun Tammer-Kyykkä järjesti kyykän henkilökohtaisen pelin SM-kisat Lielahdessa. Edellisen kerran SM-kisat pidettiin Tampereella vuonna 2013. Kyykkäkentät saatiin ajoissa kuntoon, vaikka jonkin saksalaisen orkesterin roudarit olivat rekoillaan tukkineet tien kyykkäkopille, ja Tampereen kaupunki oli lupauksista huolimatta jättänyt kentän lanaamatta. Talkooväen käsityönä tasoittama kenttä kelpasi Marko Peiposelle, joka rikkoi karsintakierroksella Suomen ennätyksen tuloksella +31. Edellinen ennätys (+30) oli ollut voimassa vuodesta 1991. Kilpakierroksella ei kuitenkaan yhtä kovia tuloksia nähty. Voitosta uusimaan pääsivät tuloksella +25 Veli-Pekka Ehoniemi ja Ari Kautto. Kullan otti viime viikolla myös SM-viisiottelun voittanut Veli-Pekka Ehoniemi. Pronssista tuloksella +24 uusi kolme pelaajaa: Markus Toratti, Miika Sorvali ja Marko Peiponen. Himmeimmän mitalin sai SE-mies Marko Peiponen.